keskiviikko 15. helmikuuta 2017

PUOLIALASTOMAN KOKIN LEMPPARILASAGNE

Millaista on täydellinen lasagne? 

Tietenkin suussasulavan herkullista. Mehevää. Vasta uunista otettuna syntisen valuvaa, mutta seuraavaan päivään levättyään leikattavan kiinteää, mutta edelleen täydellisen pehmeää. Sopivan ohuita pastalevyjä, jotka ovat imaisseet itseensä täyteläistä juustokastiketta. Maukasta, tomaattista jauhelihakastiketta, valuvaa juustoa. Tässä minun näkemykseni täydellisestä lasagnesta.


pasta
2 kananmunaa
yhteensä 200g vehnäjauhoja ja durumjauhoja

jauhelihakastike
loraus oliiviöljyä
1 sipuli
400g naudan jauhelihaa
1 punainen paprika
1prk (400g) Mutti tomaattimurskaa 
½ lasillista punaviiniä
2rkl härkäfondia
muutama kunnon rouhaisu mustapippuria
muutama kunnon rouhaisu suolaa
ripaus savupaprikajauhetta
ripaus sokeria

juustokastike
50g voita
½dl vehnäjauhoja
1l kevytmaitoa
suolaa
200g Creme Bonjour valkosipulituorejuustoa
n.200g vuohenjuustoa
vastaraastettua muskottipähkinää

päälle
kourallinen juustoraastetta

Valmista pasta. Sekoita 2 munaa ja 200g jauhoja keskenään ja vaivaa "sitkaaksi" taikinaksi. Jaa taikina muutamaan osaan ja veivaa niistä pastakoneella pitkiä, ohuehkoja pastalevyjä ja pätki vuokaan sopiviksi paloiksi.



Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Pilko paprika ja sipuli. Kuullota sipulia hetki pannulla oliiviöljyssä. Lisää jauheliha pienissä erissä koko ajan ruskistaen. Lisää suola, pippuri ja fondi. Lisää paprikat, sekoittele hetki ja lisää tomaattimurska, savupaprika ja ripaus sokeria pehmittämään makua. Kaada sekaan vielä punaviini ja anna hautua ainakin puoli tuntia, mielellään kauemminkin. 


Ala valmistaa valkokastiketta. Sulata kattilassa voi ja lisää joukkoon jauhot, sekoita pian tasaiseksi seokseksi. Lisää pikkuhiljaa maitoa koko ajan sekoittaen niin että seos pysyy tasaisena ja porisee koko ajan. Kun olet lisännyt kaiken maidon ja saanut kastikkeesta sopivan paksua (juoksevaa, mutta sakeaa), mausta ripauksella suolaa ja vastaraastettua muskottipähkinää. Ota pois liedeltä ja sulata joukkoon tuorejuusto, kuumenna tarvittaessa vielä hetki ja sulata joukkoon vuohenjuusto.


Jos jauhelihakastike porisee välillä kuiviin, lisää punaviiniä ja hauduttele.

Levitä lasagnevuuan pohjalle kauhallinen juustokastiketta ja asettele päälle pastalevyjä. Levitä levyjen päälle noin neljäsosa jauhelihakastikkeesta ja päälle juustokastiketta. Jatka kokoamista samaan tapaan: pastalevyt, jauhelihakastike, juustokastike.


Päällimmäiseksi tulee lasagnelevykerros, jonka päälle pitäisi riittää vielä kunnon kauhallinen juustokastiketta.


Paista uunissa puolisen tuntia. Lisää päälle juustoraaste ja anna muhia uunissa vielä puoli tuntia.


Anna vetäytyä hetki, jos maltat. Älä polta suutasi.

tiistai 7. helmikuuta 2017

IGORIN KANA

Mieleni teki jotain maukasta ja täyteläistä. 
Olin nähnyt tämän ruuan nimen vilahtelevan vähän joka paikassa, 
joten piipahdin reseptin alkulähteillä Peggyn pienessä punaisessa keittiössä vilkaisemassa mistä Igorin kanassa oikein on kyse. 


800g broilerifileitä
1 punainen paprika suikaloituna
1 keltainen paprika suikaloituna
2 isoa sipulia kuutioituna
3 valkosipulin kynttä pilkottuna
70g tomaattipyrettä
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
2 dl kanalientä
350g smetanaa
1 kuutioitu maustekurkku
kourallinen persiljaa revittynä 
(puolet ennen uuniin laittoa ja loput koristeeksi)
mustapippuria myllystä


Kuullota pannussa paprikat ja sipulit.
Lisää joukkoon tomaattipyre, suola, sokeri, pippuri, 
puolet persiljasta ja kanaliemi.
Lisää smetana joukkoon ja sekoita. 
Anna kastikkeen saostua muutama minuutti.
Paista broilerifileet nopeasti kuumalla pannulla niin, 
että ne saavat kauniin värin.
Asettele fileet vuokaan ja kaada kastike 
fileiden päälle niin, että ne peittyvät.
Ripottele pinnalle maustekurkku sekä loput persiljasta 
ja laita uuniin 175 asteeseen noin 30 minuutiksi.

Tarjoile riisin, pastan tai perunoiden kavereina!
  

torstai 2. helmikuuta 2017

HERKULLINEN PAKOMATKA TALLINNAAN

Joulun jälkeen arki painoi päälle. Työstressi ja yleinen väsymys vetivät suupielet alaspäin. Päätimme karata arkea ihan kahdestaan Tallinnaan. Arjenpakomatkaan kuului tietenkin olennaisesti herkuttelu. Olen jo aiemmin seuraillut ravintolasuosituksia Tallinnasta ja muutama vinkki oli jäänyt korvan taakse. Varmuuden vuoksi kysäisin lisävinkkejä eräästä Facebookin ruokaryhmästä. Suositukset vahvistivat aiempia käsityksiäni ja valitsimme pari ravintolaa, jotka keikkuivat jatkuvasti TripAdvisorin kärkipäässä. 


Tallinnan ravintolatarjonta on muuttunut huikeasti viime vuosien aikana. Houkuttelevia ja tasokkaita ravintoloita on ilmestynyt kuin sieniä sateella. Näitä vertaillessa huomio kiinnittyy helposti hinta-laatutasoon. Tallinnassa on mahdollista herkutella fiinimminkin kohtuuhintaan. Mikä sitten kenellekin on kohtuullinen hinta, on asia erikseen. Me haimme ravintolaa, josta saisi herkullista ja laadukasta, kekseliästä ruokaa. 

Lyhyttä matkaa pikaisella aikataululla suunnitellessa tärkeää oli tehdä pöytävaraus ajoissa. Useiden vinkkien perusteella parhaiden ravintoloiden illallispöydät kannattaa varata jo viikkoja etukäteen. Me saimme pöytävaraukset ongelmitta viikkoa ennen matkaa - tosin etunamme oli se, että saavuimme Tallinnaan torstaina - viikonloppuisin suositut ravintolat ovat varmasti täynnä.

Tukikohdaksemme valitsimme Nordic Hotel Forumin, jonka olemme jo aiemmin testanneet mukavaksi ja siistiksi. Se sijaitsee mukavan kävelymatkan päässä vanhan kaupungin ja sataman välissä. Hotellin aamupala saa minulta erityismaininnan - monipuolinen valikoima raikkaita ja vähän erikoisempia salaatteja sekä lämpimiä ruokia, kaloja ja juustoja, joilla kaikilla saisi mahansa täyteen vaikka koko päiväksi.





RATASKAEVU 16
http://rataskaevu16.ee/fi/

Odotukset olivat korkealla, kun ensimmäisenä iltana tallustelimme kohti Rataskaevua. Ravintolaa oli ylistetty niin TripAdvisorissa, blogeissa kuin Facebookissakin. Ravintola vaikutti viihtyisältä. Meidät ohjattiin pienehköön, tunnelmallisen hämärään ruokasaliin. Pöydät olivat yhtenäisessä tilassa, mutta sijoiteltu niin, että tunnelma oli sopivan yksityinen ja romanttinenkin. Meidän pöytämme tosin sijaitsi lasten leikkinurkkauksen vieressä, mikä vei vähän pisteitä romantiikalta, mutta lapsia ei ravintolassa arkena illallisaikaan näkynyt. Kahdeksan aikaan illalla salin kaikki pöydät olivat kuitenkin täynnä ruokailijoita. 


Palvelu oli todella ystävällistä. Otimme alkuun vodkapaukut ruokahalua herättelemään. Punaviinin valinta oli helppoa: Valpolicellat ovat lemppareitani, eikä viinilistaa tarvinnut kauaa tuijotella, kun sieltä yksi Valpolicella pomppasi silmille. Ruokien odottelussa kului tovi, mutta viihtyisässä ympäristössä se ei haitannut - tunnelma oli sopivan rento ja puheensorina mukavan tasaista. Alkuun pöytään tuotiin ihanaa, pehmeää kurpitsaleipää sekä pikkuruiset "terveiset keittiöstä".


Alkuruuaksi mieheni valitsi paahdettuja nahkiaisia uppomunalla ja rucolalla. 


Itse otin naudan sisäfileetä avokadon kanssa. 


Alkupalat olivat sopivan kokoisia. Etenkin oma annokseni oli lisäksi kuvankaunis. Maulta olisimme odottaneet ehkä hieman enemmän, ainakin ravintolan saamiin kehuihin nähden. Annokseni oli kyllä maukas, mutta wasabi (vaiko piparjuuri?) hallitsi annoksen makua niin vahvasti, että se peitti tyystin alleen ihanien kastikkeiden ja etenkin lihan maun. 

Pääruuaksi puoliso tilasi  viinissä haudutettua karitsan niskaa mustilla linsseillä, savoijinkaalilla, sekä rosmariini-punaviinikastikkeella. Annos oli oikein maukas ja liha mureaa. 


Itse olin etukäteen haikaillut listalta saksanhirven entrecotea, mutta sitäpäs ei paikanpäällä listalta löytynytkään. Valitsin uunissa haudutettua hirven lihaa, selleripyreetä, punajuurta, porkkanaa ja mustaherukkakastiketta. Annoksessani liha oli turhan kuivaa, ja ainakin miehen ruokaan verrattuna hieman mautonta. 


En missään nimessä voi sanoa kokemusta pettymykseksi, mutta ruoka oli annosten kauneutta lukuunottamatta aika tavanomaista. Olisin kaivannut kaiken hehkutuksen perusteella ruuilta vähän enemmän kekseliäisyyttä tai yllättävyyttä. Ehkä odotukseni ravintolaa kohtaan olivat ihan liian korkealla, koska ruoka oli kuitenkin maistuvaa ja hyvin valmistettua ja illallinen oli oikein miellyttävä. 


Vanhankaupungin sydämessä sijaitsevalta, suositulta ravintolalta voisi odottaa kiskurihintoja. Hinta-laatusuhde oli kuitenkin omasta mielestäni kohdallaan - loppulasku oli 85e.


Tyytyväisinä ja vatsat täynnä nukutun yön jälkeen heräsimme aikaisin nauttimaan hotellin monipuolisesta aamupalasta ja lähdimme nauttimaan aurinkoisesta päivästä kävellen rauhassa vanhankaupungin kaduilla. Hiljalleen suunnistimme kohti lounaspaikkaa. Rautatieaseman tuolla puolen, karun ja graffiteilla peitetyn teollisuusalueen uumenissa sijaitsi tämä pieni helmi, jonka puoliso oli saamansa suosituksen perusteella valinnut lounaspaikaksemme. 





F-HOONE
http://www.fhoone.ee/en/

F-hoone oli selvästi lounaspaikkamatskua ja sopi tunnelmaltaan mahtavasti ympäristöönsä teollisuusalueen keskelle. Hallimaisessa, korkeassa tilassa ei ollut juurikaan romanttista yksityisyyttä, mutta sisustus oli hauska ja viehättävä. Toki iltahämärällä tunnelma olisi voinut olla aivan erilainen. 


Ruokailusali on kaksiosainen ja toinen, hieman privaatimpi osio oli tehty täyteen pöytävarauksia. Meillä varausta ei ollut, mutta vapaa pöytä löytyi helposti. Olimme jo etukäteen päättäneet syödä ruishampurilaiset, ja vaikka vatsa oli edelleen täynnä illalliselta ja aamupalalta, emme luopuneet suunnitelmastamme. Ruokalistan simppeli koruttomuus sopi ravintolan tyyliin. Ruokajuomaksi valitsimme ruisoluet. Nappivalinta!


Hampurilainen, "Furger", ylitti odotukseni. Pehmeän ruisleivän sisältä pullottava aberdeen-anguspihvi oli herkullinen ja mehevä, persilja-chiliaioli myhäilyttävän maukasta. Palsternakka- ja porkkanaranskalaiset toivat annokseen kivaa vaihtelua hampurilaisannokseen, joskin minulta suurin osa niistä jäi syömättä, kun vatsani täyttyi pelkästä hampurilaisesta äärimmilleen. Kertakaikkisen ilahduttava lounas!


Palvelu oli ihan ok, melko neutraalia. Ei ynseää, muttei ylitsevuotavan ystävällistäkään. Kahdesta ruishampurilaisannoksesta ja kahdesta ruisoluesta pöytäämme tupsahti 25e lasku, mikä on annosten kokoon ja laatuun nähden varsin tyydyttävä ellei suorastaan edullinen hinta, vaikka jälkeen päin kuulinkin ravintolan hintojen nousseen entiseen verrattuna.



Lounasta sulattelimme vaappuen ähkyinä kohti Lennusadam-merimuseota. Parin kilometrin kävelymatka aurinkoisessa säässä oli miellyttävä, koska reitti kulki Kalamajan kaupunginosan vanhojen ja ränsistyneiden, mutta pittoreskien puutalojen keskellä. Merimuseo on avattu keväällä 2012 ja se sijaitsee ensimmäisen maailmansodan aikana rakennetuissa, entisöidyissä vesilentokonehalleissa. Valtavan hallin hämärässä tunnelmassa portaita ylös ja alas kavutessani aloin voida hieman pahoin. Taustalla humisevat ääniefektit, vatsassani pakottava ruishampurilainen, rappuskammoni ja luultavasti myös edellisenä iltana nautittu alkoholi aiheuttivat kohtalaista huimausta ja jouduin lepuuttelemaan tasaisin väliajoin istuen museon penkeillä. Mielenkiintoisin, joskin rappuskammon lisäksi ahtaan- ja suljetun paikan kammosta kärsivälle ahdistavin nähtävyys museossa oli vanha sukellusvene Lembit. Ei mikä tahansa pikkubotski, vaan hippusen vajaat 60m pitkä, ennen toista maailmansotaa rakennettu sota-alus. 


Auringon jo alkaessa kääntyä laskusuuntaan lähdimme takaisin kohti hotellia. Päivälenkkimme oli yhteensä noin kuuden kilometrin mittainen, ja parin kilometrin paluumatka tuntui ikuisuudelta kenkieni alkaessa hiertää jalkoihini useampiakin matkamuistoja. Perille päästyämme korkkasimme kuohuviinin ja lepuutimme väsyneitä jalkojamme pelaillen korttia ja Bezzerwizzerin matkaversiota. Illalliselle ei onneksi tarvinnut taivaltaa kauas, sillä ravintolaan oli matkaa 400m.






KAKS KOKKA
http://kakskokka.ee/en/

Tällä kertaa olin asettanut odotukseni hieman realistisemmalle tasolle. En kaivannut enää niinkään mullistavia elämyksiä, kuin Rataskaevulta oletin. Kaks Kokasta puuttui tietynlaista yksityisyyttä. Avara tila, melko kirkas valaistus ja lähekkäin sijaitsevat pöydät eivät luoneet kovin romantisia puitteita, mutta tunnelma oli rento. Palvelu oli todella ystävällistä olematta mitenkään imelää tai teennäistä. Pari mokaakin kuitenkin mahtui palveluun mukaan. 


Aperitiiviksi tilasimme lempidrinkkini, negronin. 


Toivomamme viini oli päässyt loppumaan. Tarjoilija onneksi suositteli toista viiniä, joka sattui olemaan toinen vaihtoehtomme valitessamme ruokajuomaa. Ensimmäinen pikkukömmähdys palvelussa tapahtui viinin maistattamisessa. Tarjoilija toi ehdottamansa viinin ja kaatoi sitä lasiin maistettavaksi. Miehen todettua viinin olevan kunnossa tarjoilija toi samaa viiniä uuden pullon, muttei maistattanut sitä lainkaan. No, onneksi sekin pullo oli kunnossa. 

Alkupalaksi mies tilasi sulatettua Provolone-juustoa prosciutolla, marinoiduilla sienillä ja herkkusienillä. Sain maistaa annoksesta pienen, suussasulavan herkullisen makupalan.


Minä valitsin listalta kevyesti suolattua hirven lihaa piparjuurella, taimenen mädillä, savustetulla munankeltuaisella ja jäkälällä. Nerokasta, herkullista, ihanaa! Nyt annoksista löytyi niin ulkonäköä, makua, kaipaamaani kekseliäisyyttä kuin makujen tasapainoakin. 


Tunnelma ja odotukset alkoivat uudelleen kohota. No joo, osuutta asiaan oli varmasti drinkeilläkin. Piipahtaessani toilettitiloissa mies oli päättänyt yllättää minut välidrinkillä. Pöydässä odotti kaksi lasillista kirkasta juomaa. Grappaa? Veikkaukseni pohjautui lasin muotoon. "Ei. Maista ja arvaa!" myhäili mies. Pyörittelin juomaa hetken suussani ja tunnistin maun ihan selvästi, en vain millään saanut päähäni mikä se on. Piparjuuri! Lasissani oli piparjuurivodkaa! Hauska suunpuhdistaja alku- ja pääruuan välissä ja sopi mainiosti alkupalani makuihin. 


Pääruuaksi mies tilasi lammasta palsternakkapyreellä, marinoiduilla tomaateilla ja portviinikastikkeella. Itse en oikein osannut tehdä valintaa parin annoksen välillä ja päädyin tilaamaan "tylsästi" entrecoten punaviinireduktiolla ja salaatilla. Kun pääruuat saapuivat pöytään, annokseni oli väärä. Tarjoilija vei väärän annoksen pahoitellen pois, mutta jätti miehen ruuan pöytään jäähtymään ja odottamaan minun annostani. Mies huomautti asiasta ja ystävällinen tarjoilija vei miehenkin annoksen lämmittelemään. 

Molemmat pääruuat olivat hyviä. Lammasannoskaan ei ollut kuivahtanut odotellessaan.


Oma annokseni oli kyllä vähän tylsä verrattuna mahtaviin alkupaloihin ja miehen pääruokaan, mutta entrecote oli hyvin kypsennetty ja suli suuhun.



Emme yleensä syö ravintolassa jälkiruokia, mutta nyt halusimme saatella ihanan illallisen makeaan päätökseensä. Tilasimme yhteiseksi yhden annoksen katajaista crème brûlèetä gin tonic -geelillä ja "juopotelleilla marjoilla". Todella mukava päätös illalliselle! Puolikas annos oli varsin riittävä tyydyttämään jälkiruokahaluni. Jälkiruuan kanssa nautimme vielä lasilliset makeaa kuusenkerkkälikööriä, joka sekin sopi loistavasti jälkiruuan makuihin.


Kaks Kokka oli onnistunut siinä, missä Rataskaevu oli vain hiponut rimaa. Yllättäviä makuja, jotain uutta ja jännittävää. Jotain sellaista, mitä ei tulisi ensimmäisenä mieleen kokkailla kotikeittiössä. Pääruokien tarjoilussa tapahtuneesta sekaannuksesta ja odottelusta johtuen loppulaskusta hyvitettiin tilaamamme välidrinkit. Illalliselle jäi hintaa 136e. Ottaen huomioon ruokien tuottama nautinto ja juomien määrä, näin mahtavasta kokonaisuudesta tuon hinnan maksaa tällaisessa ravintolassa ihan nyrpistelemättä.

Paluumatkalla fiilistelin viime kesän Ahvenanmaanmuistoja Stallhagenin parissa.

Mikä mukava ja herkullinen pakomatka! Onneksi sain todella paljon hyviä suosituksia Tallinnan ravintoloista - en malta odottaa, että pääsemme uudelleen karkaamaan arjesta ja testaamaan uusia iloisia yllätyksiä!

maanantai 23. tammikuuta 2017

RUSKEA KASTIKE

Teen ruskeaa kastiketta tooooodella harvoin, mutta silloin kun siihen iskee himo, sitä on aivan pakko saada. Ja silloin se ei todellakaan synny kaupan kastikejauheista, vaan itse tekemällä. 

Ruskean kastikkeen tekemisessä on omat kikkansa, joihin on aluksi helppo kompastua. 
Tärkeää on, että voita käytetään tarpeeksi. Jos voita on liian vähän, jauhoja on vaikea ruskistaa tasaisesti ja lisäksi kastikkeeseen jää helposti kokkareita. Voita on tarpeeksi, kun jauhojen lisäämisen jälkeen seos on edelleen löysä ja helposti sekoitettavissa. 

Jauhot tulee ruskistaa kunnolla. Kastikkeen kuuluu saada värinsä ruskistamisesta, ei fondeista tai muista vippaskonsteista. Jos jauhot jäävät liian vaaleiksi, värin lisäksi kastikkeesta puuttuu oikea maku. Jos taas jauhot pääsevät vähänkin palamaan, kastike on hirvittävää. Ruskean kastikkeen pitää saada kiehua tarpeeksi kauan, jotta jauhot kypsyvät eikä kastikkeen rakenne jää jauhoiseksi.


100g voita
1dl vehnäjauhoja
1l lihalientä (härkä- tai vasikkafondista)
suolaa, mustapippuria

Sulata voi pannulla. 
Lisää sekaan jauhot ja sekoita tasaiseksi, löysäksi seokseksi. 


Kuumenna kärsivällisesti sekoitellen ja anna ruskistua kunnolla. Kun seos on juuri sopivasti ruskistunut, sen koostumus muuttuu kuplivan sosemaisesta tirisevän nestemäiseksi. Älä anna palaa. 

Lisää sekaan kuuma lihaliemi tasaisella vauhdilla, älä kerralla sekaan viskaamalla. Sekoita kastiketta koko ajan. Kastikkeen tulee koko ajan pysyä sileänä - kun lisäät kuuman liemen tasaisella vauhdilla, koko ajan kiehuttaen ja sekoittaen, kastikkeen koostumus pysyy koko ajan hyvänä ja liemi sakenee tasaisesti. 


Kun kaikki lihaliemi on lisätty, pienennä lämpöä ja anna porista välillä sekoitellen ainakin vartti, mielellään kuitenkin puolesta tunnista jopa tuntiin, jotta jauhot kypsyvät kunnolla ja kastike saostuu. Mausta makusi mukaan suolalla ja pippurilla.



tiistai 17. tammikuuta 2017

APPELSIINI-FENKOLILOHI, FENKOLIPERUNAT JA APPELSIINI-KEVÄTSIPULIKASTIKE

Ideapankkini käyttötili on hetken aikaa ollut miinuksella. Ruokaohjeita on kaiveltu netistä, reseptikirjoista ja oman blogin syövereistä, mutta uusia omia neronleimauksia on syntynyt kohtalaisen vähän. Kunnes aloin haaveilla appelsiinilohesta. Tämä ruoka on tehty täysin fiilispohjalta ja näppituntumalla, joten ainesten määrät saattavat vähän heitellä. Lopputulos on kuitenkin mainio.


1kg ruodoton lohifile
2rkl fenkolinsiemeniä
2tl savusuolaa
1tl mustapippuria
1 appelsiinin kuori raastettuna
1 appelsiini kuorittuna* ja siivutettuna
* raasta oranssi kuori hienoksi raasteeksi ja kuori valkoinen osa pois sen jälkeen

fenkoliperunat:
5 perunaa kiinteää tai yleisperunaa
1 fenkoli
fenkolinsiemeniä
suolaa
mustapippuria
ekstraneitsytoliiviöljyä

kastike:
50g voita
1 sipuli hienonnettuna
2rkl vehnäjauhoja
1dl kuivaa valkoviiniä
1rkl hummerifondia
1rkl kalafondia
n. 2dl vettä
1 appelsiinin kuori raastettuna
1½ appelsiinin mehu
5 kevätsipulin vihreät osat hienonnettuna
suolaa, mustapippuria

Aloita kastikkeen valmistamisesta. Sulata voi kattilassa. Kuullota siinä sipulia, kunnes se on pehmeää ja kiiltävää. Lisää vehnäjauhot ja sekoita hyvin. Älä anna jauhojen ruskistua. Lisää valkoviini ja kiehauta koko ajan sekoittaen. Lisää fondit ja sen jälkeen kiehuvaa vettä tasaisesti lisäten ja edelleen koko ajan sekoittaen. Kiehuttele hieman kokoon. Siivilöi kastikkeesta pois sipulit ja kaada kastike takaisin kattilaan. Tässä vaiheessa voit antaa kastikkeen levätä hetken ja valmistella fenkoliperunat ja lohen uuniin. Kun lohi on uunissa, kuumenna kastike ja lisää joukkoon appelsiinin kuori ja mehu. Kiehuttele kasaan, kunnes koostumus on sopiva. 


Maista ja mausta suolalla ja mustapippurilla mieleiseksesi. 
Lisää lopuksi hienonnettu kevätsipuli, älä enää keittele.


Valmistele fenkoliperunat. Siivuta fenkoli ohuiksi lohkoiksi. Lohko perunat pituussuunnassa perunan koosta riippuen noin kuuteen lohkoon. Esikeitä perunoita, kunnes ne ovat lähestulkoon kypsiä, mutta pysyvät vielä napakasti kasassa. Valuta perunat ja heitä ne isoon kulhoon. Lisää fenkolisiivut, mausta fenkolinsiemenillä, suolalla ja mustapippurilla. Lorota sekaan reippaasti öljyä ja sekoita käsin kaikki ainekset hyvin sekaisin.


Putsaa lohifilee ja aseta se sopivan kokoiseen uunivuokaan nahkapuoli alaspäin. Hiero fenkolinsiemenistä, savusuolasta ja mustapippurista morttelissa tasainen mausteseos. Ripottele mausteseos lohen pinnalle ja levitä päälle appelsiinisiivut. Ripottele 1 appelsiinin raastettu kuori pitkin poikin kalan pinnalle.


Kaada fenkoliperunat lohen ympärille vuokaan. Lorottele vielä oliiviöljyä koko komeuden päälle sinne tänne valutellen. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. 


Annostele lohi lautasille kaapaisten uunivuoasta lohi irti nahastaan. 
Tarjoile kastikkeen kanssa. Koristele fenkolin tupsuilla.



tiistai 10. tammikuuta 2017

CAESARSALAATTI

Jos koko loppuelämäni ajan saisin syödä vain yhtä ruokalajia, caesarsalaatti olisi vahvoilla. 
Mutta vain sillä ehdolla, että kastike on täydellistä ja salaattiin lisätään mehukasta broileria ja rapeaksi paistettua pekonia.


Caesarsalaatti on klassikko. 
Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on mielestäni nerokas. 
Siihen ei tarvita kuin itse salaatti, kastike, parmesaania ja krutonkeja. Usein ravintoloissa on kuitenkin tarjolla caesarsalaattia katkaravuilla, lohella, kanalla, pekonilla tai jopa lihalla. 
Oman kokemukseni mukaan niissä unohdetaan kuitenkin tyystin se tärkein: kastike, joka luo koko salaatin sielun. 
Vetinen, mauton tai väärältä maistuva kastike pilaa koko salaatin. 


Minun unelmieni caesarsalaattiin tulee siis:
roomansalaattia
parmesaania ohuina lastuina
pekonia
broilerin rintafilettä
krutonkeja
(herneenversoja koristeeksi)

Säännöt caesar-rakkaudelle:
Roomansalaatti revitään, ei leikata. 
Caesarkastike valmistetaan itse, ei osteta kaupasta. 
Kastike sisältää parmesaania, sitruunaa ja anjovista, 
jotka antavat sille täydellisen maun, potkua ja kirpeyttä.
Broilerin rintafileet paistetaan pannulla hyvässä oliiviöljyssä pinnalta nopeasti ruskeiksi ja annetaan kypsyä muutamia minuutteja pannulla pienemmällä lämmöllä niin, että ne ovat meheviä - juuri ja juuri kypsiä. Maustetaan suolalla ja pippurilla sekä pienellä ripauksella savupaprikaa. Leikataan siivuiksi.

Kastike sekoitetaan salaatin sekaan 
(kuvissa jätetty tarkoituksella näkyviin salaatin päälle).
Dressattu eli kastikkeessa kieritelty salaatti levitetään lautaselle ja sen päälle roiskitaan siivutettua broileria, parmesaanilastuja, 
rapeaa pekonia ja krutonkeja.
Salaatin saa viimeistellä täydelliseksi muutamilla herneenversoilla.




CAESARKASTIKE

Olen koko aikuisikäni ollut hulluna caesarsalaattiin. Raskausaikana olisin voinut elää sillä. Nykyään varmasti kaikki sen ainesosat ovat kiellettyjen ruoka-aineiden listalla raskausaikana, mutta lapseni taisi saada napanuoran kautta pelkkää caesarkastiketta, niin vahvasti äidin intohimo kyseiseen salaattiin (tai pikemminkin salaatin kastikkeeseen) tarttui myös tyttäreen. Päätimmekin valmistaa täydellistä caesarkastiketta. 


Kaupasta löytyy pari ihan siedettävää caesarkastiketta. Jotain niistä silti puuttuu. Nyt, kun valmistimme kastiketta itse, sanoisin, että niistä puuttuu caesarkastike. Teimme pienen testin. Maistoimme rinnakkain kaupan hyväksi kokeilemaamme caesarkastiketta ja itse valmistamaamme. Ero oli kuin yöllä ja päivällä - en enää erottanut, mikä kaupan kastikkeessa muka aiemmin maistui hyvältä. Kaupan kastiketta aiemmin diggaillut tytärkin kävi sylkemässä sen viemäriin, koska maku oli julkean pistävä verrattuna omatekoiseen, maukkaan pehmeään kastikkeeseen.

Se valmistuu näin.

1 muna
1tl dijonsinappia
1 valkosipulinkynsi raastettuna
2½ dl rypsiöljyä
½ tl suolaa
½ tl vastarouhittua mustapippuria
2rkl parmesaaniraastetta
1rkl vastapuristettua sitruunamehua
6 anjovisfileetä

Riko muna korkean ja kapean astian (muovituoppi tai vastaava) pohjalle ja mittaa sinne myös sinappi, valkosipuliraaste, suola ja mustapippuri. Aseta sauvasekoitin astiaan niin, että nämä ainekset jäävät sen alle. Kaada päälle öljy. Käynnistä sauvasekoitin ja suristele öljy munan ja mausteiden sekaan. Kun nostat sauvasekoitinta rauhallisesti, öljy sekoittuu munaan vähän kerrallaan muodostaen emulsion, majoneesin. Kun emulsio on syntynyt, voit suristella reippaamminkin ylös alas. Lisää sitten parmesaaniraaste, sitruunamehu ja 4 anjovisfileetä ja suristele taas kunnolla sekaisin. Maista. Lisää tarvittaessa makusi mukaan vielä 1-2 anjovisfileetä ja/tai hieman sitruunamehua.


Pilkunviilaajan huomautus:

Netti on pullollaan caesarkastikereseptejä. Osaa niistä ei mielestäni tulisi kutsua caesarkastikkeeksi, koska niissä ei ole sitruunamehua, parmesaania tai anjovista - aineksia, jotka mielestäni ehdottomasti kuuluvat klassikkokastikkeeseen. 

Mutta mikä sitten on klassinen ohje? 
Se, mitä minä miellän klassiseksi caesarkastikkeeksi, ei ole alkuperäistä reseptiä nähnytkään.

Legendoja caesarsalaatin syntyhetkestä on useita. Yhteistä tarinoille kuitenkin lienee, että caesarsalaatti kehiteltiin hyvin vähäisistä aineksista. 
Italialaissyntyinen Alex Cardini työskenteli veljensä Caesarin ravintolassa Meksikossa vuonna 1924, kun paikalle pölähti Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivän juhlijoita. 
Alexilla ei ollut juurikaan ruokatarpeita, ja veli Caesar onkin sanonut, että juhlijoille tarjottuun salaattiin kuului vain kuusi ainesta: roomansalaatti, valkosipuli, oliiviöljy, leipäkuutiot, parmesaanijuusto ja worcestershirekastike. 

Kastike syntyi ilmeisesti alunperin vain öljystä, sitruunamehusta, valkosipulista, suolasta ja mustapippurista sekä mahdollisesti tipasta worcestershirekastikkeesta, 
josta saatiin kastikkeeseen sardellin (anjoviksen) maku. 
Siinä siis klassista caesarkastiketta! 

Nykyään "klassiseen" caesarkastikkeeseen lisätaan sardelleja, joiden itse miellän ehdottomasti kuuluvan "oikeaan" caesarkastikkeeseen. 
Mutta kuten (lähes) aina, alkuperäiset klassikot ovat syntyneet hyvin simppeleistä, vähistä aineksista.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...