lauantai 26. kesäkuuta 2010

ISÄN KAKKU


Minä ja mieheni emme välitä makeasta, mutta halusin leipoa jotain miehelle isänpäivänä. Ainut mitä osaan "leipoa" on juustokakku, joten kehittelin miehelle suolaisen juustokakun, joka olikin varsin maukas.

4 siivua ruispaahtoleipää
25g voita
1pkt (200g) Creme Bonjour aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa
1,5dl kuohukermaa
muutama aurinkokuivattu tomaatti
3 liivatetta
pari ruokalusikallista punaista pestoa
muutama kirsikkatomaatti
basilikaa
herneenversoja
muutama siivu ilmakuivattua kinkkua
1 pallo mozzarellaa

Hienonna monitoimikoneessa paahtoleipäsiivut ja sekoita sekaan hieman mikrossa pehmennyt voi. Levitä leipäseos leivinpaperilla pohjustettuun pieneen irtopohjavuokaan (viritä leivinpaperi pohjalle kiinnittäen se piukeaksi irtoreunan avulla). Taputtele tasaiseksi pohjaksi. Vaahdota kerma hieman jämäkämmäksi, sekoita joukkoon tuorejuusto ja pilko sekaan aurinkokuivatut tomaatit. laita liivatteet kylmään veteen muutamaksi minuutiksi. Kuumenna tilkka (pari rkl) kermaa, älä kuitenkaan kiehuvaksi. Liuota puristeut liivatteet kuumaan kermaan. Sekoita tasaisesti tuorejuusto-kerma-aurinkokuivattu tomaatti -seokseen (jos liivateseos jää kuumaksi, anna hieman jäähtyä ensin). Levitä seos leipäpohjalle ja laita jääkaappiin hyytymään. Anna hyytyä mielellään seuraavaan päivään. Koristele levittämällä pestoa kakun päälle "väriksi", siivuta mozzarellapallo ja leikkaa siivuista sydämen muotoisia, puolita kirsikkatomaatit ja asettele sydänten väleihin kakun päälle. Reunusta kakku herneenversoilla, ruusuiksi pyöräytetyillä ilmakuivatun kinkun siivuilla ja basilikalla. Tai koristele vapaasti .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...