tiistai 12. huhtikuuta 2011

MUNAKASRULLA THAIKKUTÄYTTEELLÄ


Tämä ei ole mikään aito ja alkuperäinen thaikkuohje, vaan pitkään kestäneen mieliteon aiheuttama oma kyhäelmä. Olen nimittäin himoinnut kaikenlaisia thaihenkisiä munakkaita ja nyt kun viikonlopulta jäi yli tamarindikanaa, päätin säveltää jääkaappiin jääneistä jämistä jotain hyvää. Ja sitä se olikin, oikein herkullinen lounas (riitti kahdelle nälkäiselle, mutta riittäisi varmasti kolmelle hiukopalaksi).

4 munaa
3/4dl jauhoja
2dl ruokakermaa
½tl suolaa

1 broilerin kypsän rintapalan lihat kuutioituna (tähteistä)
pari kourallista tuoreita yrttejä (thaibasilika, korianteri, minttu, ruohosipuli) silputtuna
½ isosta punaisesta chilistä + maun mukaan thaichilejä hienonnettuna/ ohuina siivuina
1tl kaffirlimen lehtiä hiutaleina (Santa Maria)

1tl palmusokeria
½ limen mehu
1rkl kalakastiketta
1rkl soijakastiketta

Vuoraa suurehko uunivuoka leivinpaperilla. Vatkaa munat, jauhot, kerma ja suola keskenään ja kaada seos uunivuokaan. Paista uunissa 190asteessa 30min. Valmista sillä aikaa täyte: kuutioi broilerin liha, silppua yrtit ja chilit, sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja sekoita kaikki täytteen aineet kulhossa.
Kumoa munakas esim. leivinpaperin päälle, levitä täyte munakkaan reunalle ja kääri rullaksi.
Leikkaa annospaloiksi ja tarjoile.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...