tiistai 28. kesäkuuta 2011

WELLINGTONIN PIHVI (Gordon Ramsayn ohjeella)

Olen kokeillut kaikenmoisia ilmakuivattuun kinkkuun käärittyjä herkkuja sekä lehtitaikinaan käärittyä kanaa Jamie Oliverin ohjeella, mutta jotenkin on jäänyt tämä klassikko kokeilematta. Googlettelin sopivaa reseptiä ja löysin Karhunpennun eväskorista Gordon Ramsayn ohjeen. Koska Gordon on jämäkkä jätkä ja lukuisissa tv-sarjoissaan korostaa Wellingtonin oikeaa kypsyyttä, luotin sokeasti tähän reseptiin, tosin itse tein sapuskan enemmän F-word -videoklipin pohjalta. Lopputulos oli mielestäni vaisu. Seuraavalla kerralla maustan pihviä reippaasti enemmän ja käytän maustamiseen myös yrttejä. Lehtitaikina taisi tykätä kyttyrää yltiöpäisestä kaulitsemisesta, joten sitäkin käytän seuraavalla kerralla enemmän ja jätän taikinan pahoinpitelemättä.



400g tuoreita herkkusieniä (itse käytin puolet herkkusieniä ja puolet siitakesieniä koska pidän jälkimmäisten mausta enemmän)
merisuolaa ja mustapippuria myllystä
750g pala ensiluokkaista naudan sisäfilettä
1-2tl englantilaista sinappia (Colman)
6-8 ohutta viipaletta parmankinkkua
500g valmista lehtitaikinaa
vähän vehnäjauhoa leipomiseen
2 kananmunankeltuaista voiteluun


Lämmitä uuni 200-asteiseksi. Ota liha huoneenlämpöön ajoissa, jotteivät lihasnesteet valuisi paistaessa pannulle. Rouhi lihan pintaan suolaa ja pippuria, paista erittäin kuumalla pannulla lihaan nopeasti kaunis ruskea pinta.



Sivele pintaan sinappi.



Hienonna sienet monitoimikoneessa sosemaiseksi, mausta suolalla ja pippurilla.



Paista kuumalla pannulla (ilman rasvaa).



Levitä parmankinkkusiivut leivinpaperille hieman limittäin ja levitä sieniseos päälle.



Aseta liha keskelle ja kääri parmankinkku ympärille kääröksi. Kauli lehtitaikina sopivan kokoiseksi jotta saat sen käärittyä koko komeuden ympärille. Nosta liha lehtitaikinalle, kääri taikina huolellisesti ympärille. Laita paketti leivinpaperilla peitetylle uuninpellille, sudi munankeltuaisella, viillä muutama viilto lehtitaikinan pintaan ja rouhi/murenna päälle ripaus (sormi)suolaa.


Paista ensin 20 minuuttia 200 asteessa, alenna lämpö 180 asteeseen ja anna olla vielä 15 minuuttia uunissa. Ennen viipalointia paistipaketti saa levätä huoneenlämmössä 10-15 minuuttia. Lihan pitäisi olla hennosti vaaleanpunertavaa valmiina (oma lihakönttini oli pienempi ja paistui kypsäksi, vaikka lehtitaikina jäi vaaleaksi - miinuspisteitä ropisee). Tarjoile esim. punaviinikastikkeen kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...