maanantai 16. tammikuuta 2012

KERMAPERUNAT

No nyt puskee perusruokaa tuutin täydeltä. Onko sen tavanomaisempaa lisuketta, kuin kermaperunat? Eipä ole silti tullut aikaisemmin tehtyä kermaperunoita ihan kokonaisista potuista. Itse en ole suuri perunan ystävä, mutta jos perunaa on laitettava lisukkeeksi, ennakkoluuloistani ja aiemmista ravintolakermaperunakokemuksistani huolimatta kelpuutan tämän jatkossakin repertuaariin.

n.10 keskikokoista jauhoista perunaa
suolaa, valkopippuria
6dl ruokakermaa
muutama kourallinen kermajuustoa raasteena
nokare voita
(nokare sinihomejuustoa)

Kuori perunat ja siivuta ne n.½cm pakuisiksi siivuiksi. Ohuet siivut kypsyvät nopeammin, mutta paksummat pysyvät paremmin kasassa ja muistuttavat perunasiivuja vielä kypsinäkin. Voitele uunivuoka ja levitä ensimmäinen kerros perunasiivuja tasaisesti pohjalle. Mausta kerros suolalla ja valkopippurilla ja lorauta päälle kermaa, niin että kerros peittyy. Monissa ohjeissa mausteet lisätään kermaan, mutta helpompaa on mielestäni maustaa kerros kerrallaan, jolloin voi arvioida mausteiden todellisen tarpeen ja mausteet levittyvät tasaisemmin koko vuoalliseen. jatka samaan tapaan: kerros perunoita, mausteet, kermaa. Mausta vielä viimeinenkin kerros ja kaada kaikki loput kermat vuokaan. Nakkaa sinne tänne pieniä (alle ½tl) voinokareita ja ripottele päälle juustoraaste. Lisämakua juustokuorrutteeseen saat murustamalla päälle hieman sinihomejuustoa.

Paista uunissa n.1,5h - ensin 200 asteessa, ja kun juusto alkaa saada rusketusta pintaan, vähennä lämpöä n.170 asteeseen.

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...