maanantai 6. tammikuuta 2014

BOYSENMARJA-ROSMARIINIJÄÄTELÖ


Kun ensimmäinen jäätelökokeilu onnistui, aloin välittömästi valmistaa seuraavaa erää. Viime kesänä kävimme Italiassa, San Gimignanon kylässä ja testasimme maailmanmestari-gelatoa Gelateria del Dondolissa. Maistelimme erilaisia mielikuvituksellisia makuyhdistelmiä, kuten laventeli-karhunvatukka, rosmariini-vadelma ja pähkinä-gorgonzola. Mahtavia kaikki. Vadelmien sijasta pakastimestani löytyi boysenmarjoja, rosmariinia oli joulun jäljiltä yllin kyllin.

Rosmariini ei jäätelössä juurikaan maistunut, joten hieman uskaliaamminkin sitä olisi voinut laittaa. Muuten jäätelö oli erinomaista, mielestäni parempaa kuin mansikka-minttujäätelö.


1 satsi perusjäätelömassaa:
4 kananmunan keltuaista
1½dl sokeria
3dl kuohukermaa
2dl maitoa

200g boysenmarjoja (pakaste)
n.1½tl hienonnettua, tuoretta rosmariinia

Vaahdota keltuaiset ja sokeri tasaiseksi, paksuksi massaksi. Vaahdota kuohukerma. Sekoita maito muna-sokerimassaan. Sulata boysenmarjat ja soseuta niitä hieman haarukalla. Hienonna rosmariini. Sekoita boysenmarjat mehuineen sekä rosmariinisilppu keltuaisseokseen ja nostele varovasti sekaan kermavaahto.


Kaada seos jäätelökoneen kulhoon. Käynnistä kone ja valmista vaadittu aika (30-60 min).


Kaavi valmis jäätelö pakastamisen kestävään rasiaan ja säilytä pakkasessa.

HUOM! Tämä jäätelöresepti on tehty Wilfa ICM-C15 -jäätelökoneelle sopien. Lue perusjäätelöohjeen vinkit ja noudata oman koneesi ohjeistusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...