maanantai 28. huhtikuuta 2014

POLLO CON CARCIOFINI, CIPOLLE, PATATE E ROSMARINO

...eli kanaa artisokalla, sipulilla, perunalla ja rosmariinilla (Antonio Carluccio, Italialaiset mestarit) - tosin tuore rosmariini oli loppu ja lisäsimme reseptiin muutaman ylimääräisen elementin. Ihan ok sunnuntai-illallinen, ja taatusti helppo!



1tlk säilöttyjä artisokkia puolitettuna
1,8kg kanaa paloiteltuna (käytimme broilerin koipia, koska ne olivat ainoat marinoimattomat kanapalat, mitä kaupasta löytyi...)
1 iso sipuli paloiteltuna (käytimme 2 makeaa sipulia)
1kg uusia perunoita harjattuna ja halkaistuna
2tl rosmariinia + muutama oksa koristeeksi
6rkl oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

lisäksi me heitimme joukkoon:
kourallisen mustia oliiveja
1 raastetun valkosipulin kynnen
lasillisen kuivaa valkoviiniä

Esilämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita kaikki ainekset keskenään uunivuoassa. Laita esilämmitettyyn uuniin puoleksi tunniksi, sekoittele aineksia uudelleen ja paista vielä puoli tuntia. Koristele tuoreella rosmariinilla ja tarjoile heti!



maanantai 21. huhtikuuta 2014

KOOKOSJÄÄTELÖ

Tähän asti olen tehnyt jäätelön kuumentamatta muna-kermaseosta. Tässä, Löytöretki Thaimaan keittiöihin -kirjasta bongatussa reseptissä (kookosjäätelö = kra tri) seos kuitenkin kuumennettiin. En tiedä vaikuttiko tämä jäätelön koostumukseen vai johtuiko aineksista, mutta lopputulos oli pehmeämpi kuin aiemmin valmistamissani jäätelöissä. Entä maku? Vinkeä. Ensin ajattelin, että outo, mutta enemmän maisteltuna maku olikin aika hauska. Ei makea, eikä suolainenkaan, vaan jotain siltä väliltä. Erilaisuudessaan ehkä yksi lemppareistani tähän asti.



4dl kookosmaitoa
2½ dl kuohukermaa
2 munaa
4 keltuaista
160g ruokokidesokeria
1/4tl suolaa

Kaada kookosmaito ja kerma kasariin. Hämmennä miedolla lämmöllä 2-3minuuttia, älä kiehauta. Pidä lämpimänä. Laita munat, munankeltuaiset, sokeri ja suola isoon lämmönkestävään kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella kunnes seos on kuohkeaa ja paksua.

Kaada kattilan pohjalle hieman vettä ja aseta se levylle, kuumenna vesi poreilevaksi. Aseta munavaahtokulho kattilan päälle ja vatkaa sähkövatkaimella lisäten kookosmaitoseosta pikkuhiljaa, kunnes "kiisseli" paksuuntuu hieman (kymmenisen minuuttia). Älä kiehauta seosta, ettei se saostu. Aseta syrjään, kunnes seos on jäähtynyt. Kaada seos jäätelökoneen astiaan ja käynnistä jäätelökone. Pakasta valmis jäätelö tai maistele heti tuoreeltaan.


lauantai 19. huhtikuuta 2014

PAW PIA THAWT eli KEVÄTRULLAT

Kevätrullat lienevät kaikille tuttu aasialaisherkku. No, enpä ole näitäkään aiemmin valmistanut, mutta nyt kun joulupukki toi mittarin, jolla pystyy kontrolloimaan öljyn lämpötilaa, uskaltauduimme kokeilemaan rullien uppopaistamista. Valmistimme vain puolet alkuperäisen reseptin rullamäärästä, koska kevätrullalevyjä riitti yhdestä paketista sopivasti tähän määrään. Kuivattua mustasientä ei marketista löytynyt, joten sen virkaa reseptissä ajaa tuore siitakesieni.

Ei mikään estetiikan taidonnäyte, mutta ensimmäisiksi kevätkääryleiksi varsin onnistuneita ja maukkaita.


25g vermisellinuudeleita
1-2 tuoretta siitakesientä ohuiksi, kapeiksi siivuiksi leikattuna
1rkl vehnäjauhoja
1rkl kasviöljyä
1rkl vettä
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
50g possun/kanan jauhelihaa
½ porkkana ohuiksi tikuiksi leikattuna
50g pavunituja
pikkurillin pään kokoinen pala inkivääriä raastettuna
1rkl kalakastiketta
vajaa 1rkl osterikastiketta
hyppysellinen valkopippuria
12kpl kevätrullalevyjä
rypsiöljyä uppopaistamiseen

chilikastiketta tarjoiluun


Upota vermisellinuudelit kuumaan veteen 12 minuutiksi, tai kunnes ne ovat pehmeitä. Valuta ja leikkaa muutaman sentin mittaisiksi pätkiksi. Sekoita jauhot ruokalusikalliseen vettä.

Kuumenna öljytilkka wokki- tai paistinpannussa, pikapaista valkosipuli kullanruskeaksi. Lisää jauheliha ja painele tai hakkaa se pannulla hyvin hienoksi muruksi ja paista kypsäksi. Lisää nuudelit, sienet, porkkanat, pavunidut, inkivääri, kalakastike, osterikastike sekä valkopippuri. Kypsennä vielä muutama minuutti. Maista ja lisää tarvittaessa makua - itse lisäsin kalakastiketta. Anna seoksen jäähtyä.


Kostuta kevätrullalevyt pehmeiksi vedellä ja täytä ne seoksella yksi kerrallaan. Aseta täyte levyn laidalle, käännä levyn lyhyt reuna täytteen yli, sitten levyn reunat sivuilta keskelle ja pyöritä rullaksi. Levitä hieman jauhotahnaa levyn kiinnityskohtaan, jotta rulla pysyy kiinni. Täytä kaikki rullat samaan tapaan.

Kuumenna uppopaistoöljy kattilassa tai wokkipannussa. Pudota varovasti kevätkääryle öljyyn. Jos se alkaa pihistä, öljy on valmista. Paista noin viisi rullaa kerrallaan muutaman minuutin ajan, tai kunnes ne ovat rapeapintaisia ja kullankeltaisia. Nostele reikäkauhalla kuivahtamaan talouspaperin päälle.

Tarjoile kevätrullat kuumina chilikastikkeen kanssa.

torstai 17. huhtikuuta 2014

AASIALAISTYYLISTÄ RAPEAA KYYHKYÄ JA DIPPIKASTIKETTA (Jamie Oliverin ohjeella)

Voi Jamie, Jamie. Niin paljon kuin sinua rakastankin, en ole hulluna aasialaisresepteihisi.

Kinkkinen juttu - rakastan Jamien reseptejä ja rakastan aasialaista ruokaa, mutta nämä intohimon kohteet eivät valitettavasti kohtaa. Jamien aasialaisreseptit eivät maistu suussani autenttisilta, vaan ovat enemmänkin "aasialaistyylistä" ruokaa ja sitä voisi markkinoida vaikka sanoilla "suomalaiseen makuun" - tai ehkä brittiläiseen makuun? Toisaalta tässä reseptissä asia tulee rehdisti ilmi jo nimestä, joten en motkota enempää makujen balanssista!

Löysin kaupan pakastealtaasta metsäkyyhkyjä ja päätin kokeilla niiden valmistamista. Etsin pitkään länsimaalaisia kyyhkyreseptejä, mutta mieleistä ei löytynyt. Kun viikonlopun menusta alkoi muodostua muutenkin aasialainen, valitsin Jamien aasialaistyylisen kyyhkyreseptin kokeiluun.



merisuolaa ja vastajauhettua sichuanin- eli anispippuria (ei löytynyt, joten käytin mustapippuria ja hyppysellisen anista)
kukkurallinen teelusikallinen kiinalaista viismaustetta
2 metsäkyyhkyä (mikäli pakasteesta, sulatettuna)
kasviöljyä
2 chiliä (mielellään erivärisiä)
2 kevätsipulia siivuiksi leikattuna
pienen korianterinipun lehdet

dippikastike
2 appelsiinia, joista molempien mehu, ja toisen kuori raastettuna
8rkl osterikastiketta
2tl seesamiöljyä
1tl juoksevaa hunajaa
peukalonpään kokoinen pala inkivääriä kuorittuna ja raastettuna
1 limen mehu

Valmista ensin lintuihin hierottava mausteseos. Murskaa morttelissa hyppysellinen suolaa, sichuaninpippuri ja viismauste. Pese linnut sekä sisä- että ulkopuolelta ja huolehdi ettei linnun sisään jää ylimääräisiä "rämmäleitä". Taputtele ne talouspaperilla lähes kuivaksi. Pane kyyhkyt leikkuulaudalle ja ripottele niiden päälle ja sisälle mausteseosta. Yritä saada mahdollisimman paljon mausteseosta tarttumaan lintuun hieromalla seosta linnun pintaan.

Kaada öljy isoon kattilaan ja kuumenna 180-asteiseksi. Valmista dippikastike öljyn kuumentuessa. Pane pienehköön kattilaan kaikki dippikastikkeen ainekset ja keittele muutaman minuutin ajan. Maista kastiketta ja mausta lisää, mikäli makean, suolaisen ja happaman tasapaino on pielessä.

Kun öljy on sopivan kuumaa, pane kyyhkyt varovasti kattilaan ja kypsennä 4-5minuuttia, eli kullanruskeiksi. Nosta kattilasta varovasti, valuta ylimääräinen öljy kattilaan ja aseta talouspaperin päälle hetkeksi. Paloittele tai tarjoa kokonaisina, kuten me teimme. Asettele tarjoiluastialle, ripottele päälle kevätsipulisiivuja, korianterin lehtiä ja siivutettua chiliä.

Nautitaan sormin dippikastikkeen kanssa!

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

BALSAMIETIKKAISET SIPULIT JA PERUNAT SEKÄ UUNIPORSASTA (Jamie Oliverin ohjeella)

Tässä reseptissä on mukavaa etikkaista ytyä.

Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin porsaan selkäpaistia, mutta kaupan possuvalikoiman niukkuudesta johtuen ostimme köntin ulkofileetä. Epäilyistäni huolimatta sapuska onnistui kuitenkin mainiosti.



1½kg keskikokoisia kiinteitä perunoita kuorittuna ja lohkottuna
merisuolaa ja vastajauhettua mustapippuria
oliiviöljyä
200g voita kuutioina
tuoreen rosmariininipun silputut lehdet
1 kokonainen valkosipuli kynnet kuorittuna ja murskattuna
5 keskikokoista punasipulia kuorittuna ja lohkottuna
3½dl halpaa balsamietikkaa

possu
1 pienen rosmariininipun hienonnetut lehdet
2rkl vastajauhettuja fenkolinsiemeniä
1½kg luuton ja nahaton porsaan selkäpaisti (tai iso pala ulkofileetä)
oliiviöljyä
6 valkosipulin kynttä
1 keskikokoinen punasipuli kuorittuna ja neljään osaan leikattuna
2 sellerin vartta siivuina
4 laakerinlehteä
2 viinilasillista kuivaa valkoviiniä
neitsytoliiviöljyä

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Pane perunat kattilaan suolalla maustettuun veteen ja keitä noin 8 minuuttia. Valuta.

Valmista liha. Ripottele hienonnetut rosmariinit, jauhettu fenkoli, suolaa ja mustapippuria leikkuulaudalle. Kierittele lihaa leikkuulaudalla niin että se on kauttaaltaan mausteseoksen peitossa.

Ota iso uunivuoka, jonka possu täyttää mukavasti ja siirrä se liedelle keskilämmölle. Kaada vuokaan hieman oliiviöljyä ja nosta liha siihen rasvapuoli alaspäin. Ripottele lihalle loput mausteet leikkuulaudalta. Käännä liha muutaman minuutin kuluttua ja lisää vuokaan valkosipulinkynnet, punasipuli, selleri ja laakerinlehdet. Siirrä vuoka uunin alatasolle tunniksi. Mikäli lihasta irtoaa rasvaa, valele lihaa sillä paistoajan puolivälissä.

Ota esiin toinen uunivuoka, johon perunat mahtuvat hyvin yhteen kerrokseen. Kuumenna vuoka liedellä ja kaada siihen loraus oliiviöljyä. Lisää voi, rosmariini ja valkosipuli. Lisää perunat ja kääntele niitä mausteissa. Lisää sipulit, balsamietikka, suolaa ja pippuria. Keitä kokoon viitisen minuuttia. Siirrä vuoka uunin ylätasolle kun liha on ollut uunissa 10 minuuttia. Paistat lihaa ja perunoita siis samaan aikaan 50 minuuttia - eli kunnes liha on sopivan kypsää ja perunat sekä sipulit tummia, makeita ja rapeita. Kääntele perunoita ja sipuleita paistoajan puolivälissä.

Nosta liha uunista ja anna sen levätä 10 minuuttia. Murskaa sillävälin vuokaan jääneet valkosipulit ja sipulit vuokaan valuneisiin nesteisiin/rasvaan. Nosta vuoka levylle (tai kaada seos pieneen kattilaan), lisää valkoviini ja kaavi pohjasta kaikki maut irti (mikäli käytät nyt kattilaa, lisää vuokaan tilkka valkoviiniä ja kaavi kaikki maut mukaan kattilaan). Hauduttele kunnes neste on vähentynyt puoleen. Maista ja mausta tarvittaessa lisää. Siivilöi liemi kastikekannuun. Viipaloi possunliha ja tarjoile uunisipulien ja -perunoiden sekä kastikkeen kanssa.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

KAALIKEITTO AASIALAISILLA MAUSTEILLA

No siis joo-o! Kuulostaa oudolta, mutta maistui hyvältä.

Kivasti laitoin reseptin sekä makkara- että vegeruokiin, kaalikeitto toimii siis takuuvarmasti ilman makkaraakin, mutta tällä kertaa sattui jääkaapista tuhottavaksi nimenomaan viikonlopulta jääneet makkarat.


2 valkosipulin kynttä
2 makeaa sipulia
1 keltasipuli
1/4 valkokaali
oliiviöljyä
suolaa

peukalonpään kokoinen pala inkivääriä
1 kuivattu punainen chili
1tl kirveliä
1tl meiramia
1tl korianterin siemeniä
2rkl kanafondia
2rkl kasvisfondia
1,5l vettä
mustapippuria
valkopippuria
1 kaffirlimen lehti
viitisen ruusukaalia

(2 makkaraa sopivina suupaloina)
(pari pientä tuoretta chiliä silputtuna)

limen lohko
pari korianterin oksaa
1 kevätsipuli ohuina siivuina
1 vihreä chili ohuina siivuina

Hienonna valkosipulin kynnet ja kuutioi makeat sipulit ja keltasipuli. Suikaloi kaali ohuiksi suikaleiksi. Leikkaa kuoritusta inkivääristä ohuita viipaleita. Kaada kattilaan kunnon loraus öljyä, kuumenna ja lisää valkosipuli ja sipulikuutiot sekä hyppysellinen suolaa ja kuullota kunnes sipuli on kiiltävää ja pehmeää. Lisää kaalisuikaleet ja jatka kuullottamista hetki.

Mausta musta- ja valkopippurilla (ensin pari hyppysellistä ja myöhemmin lisää makusi mukaan), lisää yrtit, korianterin siemenet, chili, inkiväärisiivut, fondit ja kaffirlimen lehti. Lisää hieman lämpöä ja pyörittele maut sekaisin. Lisää vesi, kiehauta ja anna hautua niin kauan, että kaali on makeaa ja pehmeää. Poista sillä välin ruusukaaleista uloimmat lehdet sekä kannat ja puolita ruusukaalit. Lisää puolikkaat keittoon ja keittele vielä kymmenisen minuuttia.


Jos olet makkaratuulella, lisää makkarat joukkoon. Jos pidät tulisesta, lisää makusi mukaan chilisilppua. Kiehauta niin, että makkarat kuumenevat, purista joukkoon limelohkon mehu ja annostele lautasille. Lisää päälle korianterin lehtiä, kevätsipulia ja vihreää chiliä.

torstai 3. huhtikuuta 2014

POLLO CASALINGO AL VINO BIANCO - kotirouvan kanaa valkoviinissä ja etikassa

Mikäpä sen ihanampaa sunnuntairuokaa, kuin yksinkertainen, mutta herkullinen, pitkään padassa muhinut kana. Kyseessä on Gennaro Contaldon resepti Italialaiset mestarit -kirjasta.

Tämä uskomattoman helppovalmisteinen ruoka on kotoisin Piemontesta. Väitetään, että maanviljelijöiden vaimot laittoivat kaikki ainekset valmiiksi aamulla, lähtivät sitten töihin pellolle - jättäen kanat marinoitumaan - ja valmistivat aterian palattuaan illalla kotiin. 



1,2kg kananpaloja (koipia, rintaa tai reittä - itse ostin kolme suurta broilerin koipireittä)
6dl valkoviiniä
3rkl valkoviinietikkaa
2 salottisipulia ohuina viipaleina
2 porkkanaa pilkottuna
1 sellerinvarsi pilkottuna
4 laakerinlehteä
2 mausteneilikkaa (minä käytin 6)
suolaa
10 mustapippuria (käytin maustepippuria)
40g voita
4 sitruunaviipaletta


Laita kaikki ainekset isoon kattilaan tai pataan. Kiehauta, vähennä lämpöä ja peitä osittain kannella, jotta osa höyryistä pääsee pois. Anna kiehua hiljalleen 50 minuuttia (käännä puolessa välissä kanat), kunnes kanapalat ovat kypsiä ja kullanruskeita joka puolelta ja neste on imeytynyt. Poista liedeltä ja tarjoile riisin kanssa.

Meidän sapuskamme oli tunnin muhimisen jälkeen vielä melko liemimäistä, joten kiehuttelimme nestettä kasaan vielä puolisen tuntia. Kasaan keitetyt maut ja mehevä kana olivat todella mahtavia. Lisukkeeksi keittelin villiriisiä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...