sunnuntai 2. elokuuta 2015

ITALIALAINEN HAMPURILAINEN

Glorian Ruoka&Viini -lehdestä 4/15 löytyi mainio hampurilaisresepti. 
Itse tykästyin etenkin parmesaanisämpylöihin, joita on tullut tehtyä tämän jälkeen muihinkin hampurilaisvirityksiin. 

Ohjeessa sämpylät voideltiin lopuksi maidolla, 
mutta ensimmäisellä kerralla sämpylät lässähtivät voitelun takia 
ja myöhemmin olemme saaneet täydellisiä sämpylöitä, 
kun olemme jättäneet ne voitelematta.


italialainen hampurilainen (4kpl)
600g naudan jauhelihaa (rasvaa mielellään yli 10%)
1½ tl suolaa
½ tl mustapippuria myllystä
salaattia (esim. romaine)
2 palloa puhvelinmaitomozzarellaa
tomaatti-sipulisalsaa
persiljapestoa
4 parmesaanisämpylää

Mausta jauheliha suolalla ja mustapippurilla. Muotoile lihasta 4 pihviä. 
Anna niiden olla huoneenlämmössä kypsennykseen asti. 
Pese ja kuivaa salaatti. Valuta mozzarellat hyvin 
ja revi kumpikin pallo kuuteen osaan. 
Kypsennä pihvejä kuumassa grillissä noin kaksi minuuttia kummaltakin puolelta. 
Pihvit saavat jäädä sisältä punertaviksi. Halkaise parmesaanisämpylät. 
Laita ne lämpiämään hetkeksi grilliin leikkuupinta alaspäin. 
Sivele sämpylän pohja ja kansi persiljapestolla. Täytä sämpylät salaatilla, pihvillä, mozzarellalla, tomaatti-sipulisalsalla ja valuta n. 1rkl persiljapestoa täytteiden päälle. 


tomaatti-sipulisalsa
2 isoa tomaattia
1 punainen kesäsipuli varsineen
½ sitruunan mehu
1/4tl suolaa
1tl sokeria

Kalttaa tomaatit eli kuori kastettuasi ne hetkeksi kiehuvaan veteen. 
Irroita kuori, poista siemenet ja kuutioi hedelmäliha.
Hienonna sipuli. Yhdistä tomaattikuutiot ja sipuli. 
Mausta sitruunan mehulla, suolalla ja sokerilla.

persiljapesto
2 ruukkua lehtipersiljaa
1 valkosipulin kynsi
1 1/4dl oliiviöljyä
½ tl suolaa
1/4tl mustapippuria myllystä

Laita kaikki aineet korkeaan, kapeaan astiaan 
ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi seokseksi.

parmesaanisämpylät (8kpl)
3dl täysmaitoa
25g hiivaa
2rkl sokeria
½ dl oliiviöljyä
1½ dl raastettua parmesaania
1tl suolaa
n. 7dl vehnäjauhoja (durum)
(½ dl maitoa voiteluun)
(½ dl parmesaania raasteena pinnalle)

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. 
Sekoita maitoon hiiva, sokeri, öljy, juustoraaste ja suola. 
Lisää jauhoja taikinaan vähän kerrallaan käsin vaivaten, kunnes taikina ei enää tartu sormiin. Jatka vaivaamista vielä noin 5 minuuttia. Kohota liinan alla lämpöisessä paikassa noin 45 minuuttia. Jaa taikina 8 osaan ja pyöritä sämpylöiksi. Paina sämpylöitä kämmenellä hieman matalammiksi ja laakeammiksi. Kohota pellillä 30 minuuttia. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen. Paista uunissa 12 minuuttia. Mikäli haluat noudattaa alkuperäistä ohjetta, voitele sämpylät ennen paistamista maidolla. Voitele uudelleen paistoajan kuluttua ja ripottele pinnalle parmesaaniraastetta. Paista vielä 2 minuuttia. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...