keskiviikko 23. marraskuuta 2016

MARRAKECHIN BROILERI

Tästä ruuasta tuli kertaheitolla sunnuntaisuosikkini! Lohdullisen lämmittävää, helppoa, aivan tajuttoman maukasta, hykerryttävän hyvää. Mausteita oli juuri sopivasti, makua roppakaupalla, tulisuutta vain mukava aavistus. Ohuiksi lohkoiksi leikkaamieni sitruunoiden kuoret olivat muhineet padassa hyytelömäisen pehmeiksi, ja ne pystyi syömään - ja kannattaakin, koska ne antoivat koko ruualle taivaallisen maun!


Pienen pieniä muutoksia tein reseptiin. Nämä merkitsin reseptiin sulkuihin, samoin kuin olennaiset huomiot. Me teimme ruuan yhdessä ainoassa pinnoitetussa pannussa, johon ainekset mahtuivat juuri ja juuri sopivasti, mikä varmasti vaikutti myös makujen intensiivisyyteen. Alkuperäinen resepti löytyy Yhteishyvä-lehdestä.

Lisukkeeksi valmistin simppeliä couscousia: sekoitin kypsän couscousin sekaan silputtua korianteria, persiljaa ja chiliä sekä lorauksen soijakastiketta ja sitruunan mehua.


3 broilerin koipi-reisipalaa (jauhota kevyesti vehnäjauhossa)
öljyä
1tl suolaa
4 pientä sipulia
1-2 chiliä (kaksi suurta, keskitulista)
12 kivellistä oliivia (kourallinen suuria vihreitä kivellisiä oliiveja sekä puoli kourallista kivettömiä kalamataoliiveja
½-1 sitruunaa (yksi keskikokoinen sitruuna ohuina lohkoina)

liemi
2 rkl öljyä
3 hienonnettua valkosipulinkynttä
½ tl kanelia
1-2tl juustokuminaa (laitoin 2½tl)
½ tl mustapippuria
1rkl fariinisokeria
3dl omenamehua
1 kana- tai kasvisliemikuutio (käytin 3rkl kanafondia)
pari hyppysellistä sahramia (jos haluaa)

Leikkaa koipi-reisipalat kolmeen osaan ja jauhota hyvin kevyesti vehnäjauhoissa. Ruskista palat öljyssä. Siirrä palat pataan tai uunivuokaan ja mausta suolalla. Ruskista myös puolitetut sipulit kevyesti ja lisää pataan. Lisää puolitetut chilit, oliivit ja sitruunalohkot kanapalojen päälle.


Kuumenna öljy pannulla, lisää valkosipulit, mausteet ja sokeri. Kuumenna. Kaada pannulle omenamehu, murenna sekaan kanaliemikuutio. Kiehauta liemi ja kaada pataan. Hauduta ruokaa 200-asteisessa uunissa 45–60 minuuttia. Jos käytät sahramia lisää se ruokaan loppuvaiheessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...