torstai 17. marraskuuta 2016

PROVENCEN PAISTOS (Jamie Oliverin reseptillä)

En pystynyt ohittamaan kuvaa kinkkua uhkuvasta ja juustoa valuvasta lettukasasta Jamien Fiilisruokaa -kirjassa. Palasin tuijottamaan sen meheviä kerroksia kerta toisensa jälkeen, kunnes päätin vihdoin testata reseptiä.

Ruoka poikkeaa makumaailmaltaan hieman niistä, mitä suosin. Letut, tomaatit ja kinkku tuovat ruokaan jonkin verran makeutta, jota normaalisti kaihdan, eikä siinä ole lasteittain ytyä, yrttejä tai mausteita, joita yleensä käytän makeutta taittamaan ja makuja korostamaan. Paistos oli siis varsin hillityn makuinen ja siksi tai siitä huolimatta lohdullista syötävää.


täytteet
600g kypsiä luumutomaatteja
puolikas nippu tuoretta basilikaa
puolikas sitruuna
punaviinietikkaa
125g comté-juustoa
125g gruyère-juustoa
(itse käytin pelkkää gruyère-juustoa 250g)
puolikas nippu tuoretta lehtipersiljaa
200g ohuita kinkkusiivuja (savu- ja keittokinkkua)

valkoinen sipulikastike
2 sipulia
1 iso nokare voita
4rkl vehnäjauhoja
7dl kevytmaitoa
1tl englantilaista sinappia (itse käytin dijonia)
muskottipähkinää

ohukaiset
30g voita (+paistamiseen)
1 3/4dl vehnäjauhoja
2 kananmunaa
3/4dl kevytmaitoa


Kalttaa tomaatit. Poista kuorien lisäksi myös siemenet. Paloittele hedelmäliha noin sentin kuutioiksi. Silppua basilikanlehdet ja raasta sitruunan kuori hienoksi raasteeksi. Sekoita basilika ja sitruuna tomaatinpalojen sekaan, lisää tilkka viinietikkaa sekä reilu ripaus suolaa

Kuori ja silppua kastiketta varten sipulit. Sulata voi kattilassa keskilämmöllä, lisää sipulit ja kuullota säännöllisesti sekoitellen 15 minuutin ajan.

Sulata sipulien kypsyessä ohukaisia varten varattu voi ja anna sen jäähtyä vähän. Mittaa jauhot kulhoon ja lisää ripaus suolaa. Lisää jauhojen sekaan munat ja sitten pienissä erissä maito ja 3/4dl vettä ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Sekoita sulatettu voi taikinan joukkoon ja anna tekeytyä.


Sekoita vehnäjauhot paistettujen sipulien joukkoon. Vatkaa maito kattilaan vähän kerrallaan niin, että kastike on lopulta tasaista. Lisää sinappi, raasta mukaan hitunen muskottipähkinää ja mausta kastike makusi mukaan (suolalla). Anna kastikkeen porista 15 minuutin ajan ja nosta sitten pois liedeltä.

Nosta paistinpannu (halkaisijaltaan saman kokoinen kuin vuoka, jossa paistoksen valmistat) liedelle keskilämmölle ja lisää pieni nokare voita. Kun voi on sulanut, lisää varovasti taikinaa niin, että pannun pohja juuri ja juuri peittyy ja pyöräytä taikinaa kohti laitoja. Kun ohukaisen pohja on kevyesti ruskistunut, käännä lettu ja paista toinenkin puoli. Paista koko taikina tähän tapaan ohukaisiksi. Kuivaa pannu lettujen välillä talouspaperilla ja lisä voita aina ennen uutta lettua. Tästä taikinasta pitäisi syntyä kuusi lettua.

Raasta ja sekoita juustot. Riivi ja silppua lehtipersiljan lehdet karkeasti ja  revi kinkkusiivut paloiksi.


Säädä uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Kokoa paistoa syvään uuninkestävään pannuun. Nosta pohjalla yksi ohukainen ja lisää päälle kastiketta, tomaatteja (jätä ylimääräinen neste kulhoon), kinkkua, juustoa ja persiljaa ja toista kerrokset kunnes olet käyttänyt kaikki ainekset. Lisää päällimmäiseksi vielä kerros kastiketta ja juustoa. Paista paistosta uunin alatasolla 40 minuuttia tai kunnes sen pinta kuplii kullanruskeana. Anna levähtää 10 minuutin ajan ennen tarjoilua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...